Kiilopää – Suomunlatva
Perjantai iltapäivä kesäkuu/2023 klo 16:00. Loma. Työläppäri kiinni, työpuhelin kiinni ja autolla kohti Lappia kahden pysähdyksen taktiikalla eli yötä Jyväskylässä ja sitten Rukalla. Lopulta kolmantena päivänä kohti Kiilopäätä ja Luirojärven 80 kilometrin kierrosta.
Sää Kiiilopäällä on kuurosateinen, mutta lämmin. Noin 13 asteen tuntumassa eli täydellinen patikointikeli!
Vain muutama kanssapatikoija lähti samaan suuntaan. Neljän eläkeläisen seurue suuntasi suoraan Suomunruoktulle kun itse jäin pitämään taukoa Niilanpäälle. En nähnyt heitä enää – liekö karhu syönyt.
Sen verran ajo etelästä ja neljän tunnin ajo Rukalta söi voimia, että ensimmäinen päivämatka jäi lyhyeksi, alle 10 kilometrin. Yötä Suomunlatvalla, jossa saikin olla ihan rauhassa. Ketään muita ei sinne eksynyt. Tietoliikenneyhteyksien puuttuminen kruunasi illan – ei somea, ei terveisten vaihtoa – täydellinen rauha.
Suomunlatva – Suomunruoktu – Tuiskukuru
Maanantai aamu valkeni sateisena; tarkalleen ottaen yöllä ei ollut edes hämärää. Eikä vieläkään naapureita. Aamiaisen sai syödä rauhassa ja teltan kuivauksen jälkeen matka jatkui kohti Suomunruoktua, jonka alkuperäisen suunnitelman mukaan piti olla ensimmäinen yöpymispaikka.
Suomunruoktulla olin jo puoli seitsemän aikoihin. Siellä olikin enemmän porukkaa – suoranainen teltta-armeija -, joten Suomunlatva oli hyvä valinta yöpymiseen. Söin tukevan päivällisen ja tuuletin aamun tihkusateessa kosteaksi jääneen makuupussin. Matka jatkui kohti Tuiskukurua.
Vintilätunturin kupeessa löytyi lopulta kenttää, peräti 4g, ja sain terveiset kotia muutaman kuvan kera. Sää oli yhtä oikukas kuin sunnuntaina: rakeita, vettä, aurinkoa.
Kestää poron tai kaksi.
Tuiskukuru – Luirojärvi
Kahluupäivä. Hyvin nukutun yön jälkeen heräsin klo 4. Tuiskukurulla muista teltoista kuului vielä kuorsausta kun lähdin kohti Luiroa klo 6. Sää edelleen pilvinen, mutta ei erityisemmin sateinen. Edessä oleva kahlaus hieman arvelutti: onko vesi korkealla ja kuinka jäätävän kylmää se on.
Itse Luiron yli kahlaaminen ei lopulta ole yhtään niin epämiellyttävä kokemus kuin olin kuvitellut. Neopreemitossut pitävät varpaat lämpiminä ja antavat hyvän pidon kiveltä kivelle loikkiessa. Vettäkään ei ole säärtä korkeammalle, mikä on hyvä, sillä virta tuntui jo tälläkin vedenkorkeudella voimakkaalta jalkoja vasten. Luirojärvelle ehdin sopivasti lounaaksi.
Alunperin oli tarkoitus huiputtaa Sokosti vasta seuraavana päivänä. Aikaa kuitenkin on kosolti ja Sokostille matkaa vain 6 km suuntaansa. Joten reppu tyhjäksi telttaan ja mukaan vain vettä, lämmintä vaatetta ja vähän pientä purtavaa. Sitten matkaan ja polulle.
Sokostille kipuaminen on ihan verrattavissa Haltin huiputtamiseen. Kivikkoista, paikoin jyrkkää rinnettä ja huippu siirtyi koko ajan kauemmaksi. Yhtä louhikkoista ei sentään ole kuin Haltilla, mutta vastaavasti mitään merkittyä polkua ylös ei ollut. Koko ajan tuuli voimakkaasti.
Huipulta avautuvat näkymät palkitsevat vaivan. Samalla pääsee näkemään, mitä 6 km etäisyys tarkoittaa käytännössä. Luirojärvelle avautui hyvä näkymä, vaikka tupaa ei sen rannalta hahmottanutkaan.
Paluu alas on yhtä haastava kuin kiipeäminen ylös. Joka askelta saa varoa. Luirolla sitten odottaakin lämmin sauna ja kylmä järvi. Mutta uimaan on päästävä! Samalla pääsee eroon kolmen päivän pölyistä.
Luirojärvi – Kotaköngäs
Keskiviikko, paluupäivä. Luiron ja Sokostin jälkeen on jotenkin tyhjä – kaiken nähnyt – olo ja armoton vitutus: mitä minä täällä teen. Yhtään ei auta se, että kyseessä on matkan pisin päivätaival, noin 19 km. Taivaalta ropisee taas vettä.
Kunnon lounas auttaa ja jalka nousee taas :). Kotakönkään laavu osoittautuu mitä parhaimmaksi yöpymispaikaksi.
Kotaköngäs – Rautulampi
Aamu on suloisen kohmeinen. Yöllä on satanut, mutta nyt on vain pilvet jäljellä. Vindoin saa makuupussin ulos kuivumaan heti aamusta. Se saa lepattaa tuulessa kun kuivaan teltan Vettex:llä ja syön aamupuuron.
Kaikki on jees, kunnes pitäisi purkaa teltta ja lähteä eteenpäin. Taivaalta ryöpsähtää täysin varoittamatta vesikuuro ja perään rakeita. Makuupussi kastuu narulla ja teltta on jälleen märkä. Ei auta kuin odottaa, että kuuro menee ohi ja aloittaa sitten kuivatustoimet alusta.
Lopulta tunti ”myöhässä” polulle ja kohti Lankojärveä. Siellä lounas ja kohti Rautulammen autio- ja varaustupaa.
Rautulammen tupa on hulppea. Hotellimainen rakennus, jota ei ensisilmäykseltä edes uskoisi erämaatuvaksi. Alueella on lisäksi erillinen päivätupa neljine pöytineen ja sisävessat. Tähänkö on retkeily menossa? En valita.
Rautulampi – Kiilopää
Herään tapani mukaan jo viiden-kuuden välissä. Sää perinteinen: räntää, aurinkoa, vettä, tuulta. Taaperran päivätupaan tekemään aamiaista kylmänkosteasta teltasta ja herätän tuvan nurkkaan nukkumaan asettuneen Partiolaisen.
Enää ei haittaa, vaikka teltta jäisi märäksi eikä makuupussia saa tuuletettua. Viimeinen pikamarssi kohti Kiilopäätä ja seuraava yö vietetään lämpimissä lakanoissa Rukalla.
