Mistä lie tullut ajatus pidemmästä vaelluksesta vähän kauemmaksi kuin Suomen Lappi. UKK puiston lukuisat erämaareitit houkuttavat edelleen, mutta jotenkin ensimmäiseltä Haltin huiputukselta avautunut näky Norjan vuoristomaisemiin oli jäänyt syvälle mieliin. Sinne kun pääsisi.
Kalottireitti olisi ratkaisu. Merkitty polku, joka kulkee Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosien kautta. Karttaa pyöritellen alkoi näyttää jopa mahdolliselta sovittaa patikointi parin viikon lomaikkunaan. Matkaa kertyisi, lähteestä riippuen noin 170-190 km.
Norjan tupakäytäntö eroaa suomalaisesta ja käytännössä DNT (Den Norske Turistforening) hallitsee reitillä olevia tupia. Tuvat ja niiden palvelut ovat maksullisia, alkaen jäsenhintaisesta 50 NOK telttapaikasta päätyen 250 NOK hintaiseen petipaikkaan patjoineen ja peittoineen. Ei-jäsenille hinnat ovat kaksinkertaiset. Tuvat ja WC:t on lukittu.
DNT:n liittyminen on sen verran mutkatonta, että se kannattaa. Samalla saa tilattua avaimen, jolla pääsee tupiin. Itse tupavaraukset voi tehdä ja maksaa joko ennakkoon, tai sitten käyttää Hyttebetaling -sovellusta, jolla varaukset voi syöttää offline-tilassa paikan päällä ja maksaa kun verkko on taas saatavilla. Tällöin ei petipaikka tosin ole taattu.
DNT:n tuvat ovat hienoja. Etenkin uudemmat. Keittiöt ovat täysin varusteltuja lautasine, ruokailuvälineineen ja laseineen. Jopa käsidesiä ja paperia on saatavilla.
Makuuhuoneiden taso vastaa parempaa hostelli-tasoa. Petivaatteetkin on, mutta niitä vaihdetaan harvakseltaan, joten omat lakanat tai makuupussi on oltava mukana.
Loppusyksystä joidenkin tupien tarvikkeet olivat lopussa. Vuomashytta:lla ei ollut polttopuita ja parilta tuvalta oli wc-paperit ja käsidesi loppuneet. Ilmeisesti osiin tuvista ei tehdä tarviketäydennyksiä kuin talvisin.
Espoo – Rovaniemi – Kilpisjärvi
Pitkän odottelun jälkeen koitti matkapäivä. Taival Rovaniemelle taittui junalla VR:n Extra rento -luokassa. Oli kyllä viimeinen kerta. Kuka lie keksinyt, että yksittäiset istuimet voi asetella ikkunaa kohti, jolloin jalkatilaa ei käytännössä ole kuin kengän pohjan verran. Kuusi tuntia hankalassa asennossa oli painajainen. Penkit toki kääntyvät vaikka ympäri, mutta tämä tarkoittaa sitä, että joko tuijotat kanssamatkustajan poskea – mikä on erittäin kiusallista – tai vaihtoehtoisesti tukit käytävän jaloillasi.
Kilpisjärvelle matka taittui leppoisammin Eskelisen bussikyydillä. Viereen sattui puhelias kolmen eläkeläissiskoksen poppoo, jotka olivat menossa Tromssaan ”ihan muuten vain” pyörähtämään. Tarinaa riitti.
Kilpisjärvi – Gappohytta
Hyvin nukuttu yö hotelli Kilpiksessä ja aikainen herätys. Malla laiva lähtisi jo kello 10 kohti kolmen valtakunnan rajapyykkiä ja laivarantaan olisi käveltävä.
Mukavan laivamatkan jälkeen patikointi Goldahyttan kautta Gappohyttalle. Polku ei ihan noudattanut alkuperäistä, gps-kartasta katsomaani reittiä. Välillä mentiin puolisenkin kilometria sivuun. Perille kuitenkin pääsi suhtkoht vaivattomasti, jos ei painavan rinkan tuomia hartiasärkyjä lasketa.
Alunperin olin laskenut päivätaipaleeksi 18 km, mutta siitä oli unohtunut pois ”aamukävely” ja päivästä tulikin oletettua pidempi, yhteensä 23 km.
Gappohytta oli täynnä suomalaisia. Yöpyminen teltassa 50 NOK (DNT jäsenhinta).
Gappohytta – Rostahytta
Reitti Rostahyttalle meinasi olla turhankin kinkkinen. Tupien luona on aina kyltit, jotka osoittavat seuraavalle tuvalle. Rostahyttalle vievä polku löytyi helposti, mutta jotain meni pieleen. Polku etääntyi ja etääntyi alkuperäisestä reitistäni ja lopulta jouduin toteamaan, että se suuntaa aivan liikaa pohjoiseen.
Alkuperäinen reittisuunnitelma suuntaisi enemmän etelään ja Ruotsin poikki. Ehkä opastettu reitti kiertääkin Norjan puolella? Ei auttanut kuin pomppia pöpelikköjen poikki alkuperäisen suunnitelman mukaiselle reitille, josta opasteet sitten veivätkin rajojen yli Rostahyttalle.
Päivätaival oli jälleen pidempi kuin suunnittelin. Yhteensä 20 km. Kellon korkeusmittausten perusteella, polku kävi korkeimmillaan noin 980 metrissä, josta se laski tuvalle noin 450 metriin.
Yö vanhassa tuvassa, omassa rauhassa, 250 NOK.
Rostahytta – Daertahytta
Märkä polku. Kengät ja sukat kastuivat läpi heti alkumatkasta. Pikku hiljaa alkoi selvitä, että Norjassa on paljon enemmän kiivettävää kuin Suomen Lapissa. Rakkoja ei sentään tullut. Pehmeänahkaiset Varustelekasta hankitut Etelä-Afrikkalaiset maiharit ovat läpäisivät testin.
Toistaiseksi raskain päivä nousujen ja vetisen alkumatkan takia. Patikointia 17 km. Jälleen pari kilometriä yli arvioidun.
Daertahytta – Divivalshytta
Uusi päivä, uudet kujeet. Onneksi aamulla ei vielä tiennyt, minkälainen päivä on edessä.
Puoliväliin asti mene ihan mukavasti. Mutta sitten tuli vastaan laaja suoalue, jota ei voi kiertää. Crocsit jalkaan ja ylittämään. Olin jo pääsemässä puolivälissä olevalle kuivalle saarekkeelle, kun viimeisen turvemutakohdan ylityksessä hätäilin. Ajatus oli, että tuosta yli eikä väliä vaikka vähän enemmän kastuisi kun sitten olisi pahin takana.
Jalka upposi puoli metriä suohon eikä meinannut nousta ollenkaan. Suo vain piteli sitä otteessaan. Lopulta sain jalan ylös kun istuin polvien ja käsien varassa mutavellissä, mutta Crocsi jäi mudan sekaan. Pikainen etsintä sormikkaat kädessä ei tuottanut muuta tulosta kuin paskaset sormikkaat. Painoin kohdan mieleen ja heittelin sauvat ja rinkat kuivalle maalle. Palasin ja aloin kaivaa mutaa ylös. Ihme ja kumma, lopulta käsi löysi jalkineen – mutta aika paljon sai tehdä töitä, että sen sai ylös. Suo tuntuu suorastaan nielevän kaikkea sinne tippunutta eikä tahdo luopua saaliistaan.
Lopulta en menettänyt omaisuutta enkä jäänyt itse jumiin, mutta housut olivat läpimärät, sormikaat joutui pesemään, samoin takin hihat. Kaikki kuivuu aikanaan, mutta villasormikkailta se vei neljä päivää. Oppina se, että kokeile aina vaellussauvalla kantavuus ennen kuin lasket jalkasi alas.
Kolmentoista tunnin vaiherikkaan patikoinnin jälkeen pääsin tuvalle. Päivätaivalta kertyi 25 km. Köhä vaivasi, joten nukuin sohvalla (en mennyt häiritsemään muita menemällä samaan huoneeseen yöksi). Yöllä tupaan tuli vielä kaksi tyttöä koirien kanssa. Toinen koira jäi eteiseen nukkumaan, mutta toisen he saivat jotenkin tuotua vaivihkaa tupaan. Minulle selvisi vasta aamulla, että sisällä oli ollut koira.
Dividalshytta – Vuomahytta
Aamulla eräs telttailija (Kristiana) huuteli perääni. Hän kyseli olenko menossa Vuomahyttan suuntaan. Hänellä oli pieni paketti Jessicalle, jonka hän pyysi toimittamaan. Kristiana oli tekemässä useamman sadan kilometrin vaellusta ja oli saanut hiertymiin lainaksi urheiluteippiä. Hän halusi palauttaa loput teipit. Minusta tuli siten postimies ja elämäni sai tarkoituksen.
Päivä meni ihan kivasti. Askel alkoi pikkuhiljaa kulkea samaa tahtia kuin rinkan paino putosi. Lisäksi reitin vaikein osuus oli takana ja puoliväli ylitetty. Enää ei kannattaisi kääntyä takaisin.
Ihmisiä tuli yllättävän vähän vastaan, eikä suomalaisia enää ollenkaan (tai sitten ne olivat niitä, jotka eivät pysähtyneet juttelemaan).
Muutama kilometri ennen Vuomahyttaa minut pysäytti iloinen herra Claus Tanskasta. Jotenkin hän tiesi nimeni… Claus kyseli, onko minulla paketti. Ilmeisesti minua jo odotettiin Vuomahyttalla. Joku oli päässyt verkkoon ja saanut sanan perille.
Vuomahyttan uusi tupa oli täynnä saksalaisia. Kun kysyin tietääkö kukaan Jessica:sta selvisi, että kaikki tietävät nimeni ja minua odotettiin. Sain paketin toimitettua perille. Vitsailimme, että paketissa oli huumeita ja tänä iltana olisi kunnon bileet tiedossa.
Patikointia 19 km, teltta yö 50 NOK.
Vuomahytta – Gaskashytta
Pitkästä aikaa peruspäivä. Askel oli kepeä ja Gaskashytta tuli vastaan nopeammin kuin osasi aikaisempien päivien perusteella arvata.
Tuvassa odotti Washingtonista tullut erittäin puhelias pariskunta, jotka olivat tekemässä samaa taivalta. Ilta menikin rupatellessa ja kulttuurikokemuksia vaihdellessa.
Tämä oli myös ensimmäinen päivä kun pääsi hieman uimaan. Tuvan läheinen joki oli tarpeeksi rauhallinen ja syvä nopeaan pulahdukseen. Pienistä pyöreistä kivistä koostuva pohja oli jaloille mukava. Kylmää, mutta virkistävää.
Patikointia 19 km. Tupa yö 250 NOK.
Gaskashytta – Altevasshytta
Koko reissun helpoin päivä. Aurinko paistoi ja oli tavattoman lämmin. Altevasshyttan mittarin mukaan peräti 18 astetta varjossa.
Söin päivällisen kirkasvetisen kosken mutkassa auringon paistaessa. Tuvalle pääsin jo kahden-kolmen välillä.
Altevasshytta on ainoa tupa, jossa petipaikka on varattava ja maksettava ennakkoon. Tuvan ovi on lukittu numerokoodilukolla, toisin kuin muut tuvat. Tuvalla on kenttä, joten varauksen voi tehdä paikan päällä. Varasin punkan, koska telttapaikkoja oli aika vähän.
Hieman myöhemmin tupaan saapui norjalainen eläkeläisseurue. Kolme heistä meni samaan huoneeseen, jossa minulla oli varaus. Yksi istui punkkaani vastapäätä. Menin istumaan punkalleni ja moikkasin ”Hej”. Ei reaktiota. Sanoin, että minun peti. Ei reaktiota. Pelkkää tuijotusta. Toinen täti pömpäytti ikkunan auki ja päästi hyttyset sisään. Jostain syystä hän ei vetänyt ikkunaan asennettua hyttysverkkoa kiinni ollenkaan. Poistuin vähin äänin oleskelutiloihin rupattelemaan siellä olleen Washingtonilaisen pariskunnan ja yhden britin kanssa.
Meni tovi ja huoneeseen tuli yksi eläkeläisseureen miehistä. Hän ei puhut sanaakaan englantia, mutta hänet ohjattiin luokseni. Muut kai arvelivat, että pohjoismaalaisena osaisin norjaa.
Yhteiseksi kieleksi löytyi ruotsi, jota me molemmat osasimme muutaman sanan. Minua pyydettiin seuraamaan makuuhuoneeseen, jolloin arvasin, että varauksissa on nyt jotain hämminkiä. Kaivoin valmiiksi esille varausvahvistuksen. Pappa näytti punkkaani ja minä näytin varaustani, jonka huonenumero ja petipaikka ja päivämäärä täsmäsivät punkkaani. Tämän jälkeen pappa totesi, että kaikki hyvin – poistuin paikalta.
Takana alkoi jumalaton hämminki ja pölinä. Meni noin kymmenen minuuttia ja pappa tuli takaisin. Hän näytti omaa varaustaan, jossa oli toisen huoneen tiedot. Hän tahtoi kertoa, että oli ollut väärässä. Tämän jälkeen olikin sitten pitkään hiljaista kun eläkeläiset lähtivät muutaman tunnin päiväpatikalle.
Kun he tulivat takaisin, oli kaikki muuttunut. Norjalaiset vanhukset hymyilivät kohdattaessa ja tekivät aasialaisia kumarruksia. Minulle tarjottiin Jägermeisteria, josta kieltäydyin kohteliaasti – olisi vienyt patikointimotivaatiot. Loppuillasta jo kerroin ”kankealla” kouluruotsillani, kuinka olin patikoinut Kilpisjärveltä ja matkasin kohti Björklideniä. Minulta kyseltiin retken kestosta ja kilometrimääristä. Vastauksia saattelivat aplodit. Hauskaa sakkia, mutta pitää se jää murtaa näköjään Norjassakin.
Patikointia 12 km. Yö tuvassa, 250 NOK.
Altevasshytta – Lappjordhytta
Edessä olisi pisin päivätaival, joten nousin jo kuudelta (paikallista aikaa viideltä). Kannoin tavarani vähin äänin oleskelutiloihin ja keittelin aamupuurot ja kahvin mahdollisimman hiljaa, etteivät muut heräisi.
Mutta mitä vielä. Kolme eläkeläistä, mukaanlukien sotkuja selvitellyt pappa, tulivat vielä tekemään lähtökumarrukset. Edelleenkään kukaan ei puhunut mitään. Papalle annoin ylijäämä pikapuuropussit. Hän ihmetteli, mitä ne ovat. Sanoin, että ”gröt” ja ”de smakar gott”. Taisi ymmärtää kun suu levisi hymyyn. Oli aika jättää hyvästit.
Alkumatkasta askel kulki, vaikka ylämäkeä riitti. Loppumatkasta avautuivat viikon parhaat maisemat Lappjordhyttan yläpuolella. Laaksoa ja vuorijonoja silmän kantamattomiin.
Lappjordhytta itsessään oli huonoa tasoa. Ensimmäinen majoituspaikka, jossa oli kaksipaikkainen wc, eikä ovessa ollut edes lukkoa – se oli mennyt rikki aikaa sitten. Askartelin lukon naulasta ja narusta, jolloin ulko-ovea ei voisi noin vain tempaista auki ja aiheuttaa kiusallista hetkeä.
Se mikä majoituksen laadussa menetettiin, paikattiin hyvällä porukalla. Meitä oli neljä. Washingtonin pariskunta, yksi sveitsiläinen ja yksi Tiibetistä 15 vuotiaana Sveitsiin muuttanut. Kaksi jälkimmäistä olivat liftanneet Sveitsistä ja matkalla kohti Kilpisjärveä. Sieltä heidän oli tarkoitus palata niin ikään peukalokyydeillä.
Patikointia 19 km, yö teltassa 50 NOK.
Lappjordhytta – Björkliden / Hotell Fjället
Viimeinen taival. Päivän piti olla siedettävän mittainen, mutta niin se vain pitkittyi ja pitkittyi. Ylä- ja alamäet seurasivat toisiaan. Aamukasteen takia telttakin jäi kosteaksi, mikä teki siitä turhan raskaan. Perille kuitenkin tuli päästyä.
Hotelli Fjället on mukava, idyllinen, hieman vanhahtava mutta siisti ja hyvin pidetty hotelli. Henkilökunta on tavattoman ystävällistä ja ruoka hyvää – tosin 9 päivän kuivamuonien jälkeen mikä tahansa on hyvää. Juna lähtisi seuraavana päivänä Tukholmaan klo 16 ja sain myöhäisen uloskirjautumisen alle kahdella kympillä klo 15:ksi. Pesetin myös merinohupparin ja takkini, 18:lla eurolla. Muilta osin olin kantanut puhtaat matkavaatteet mukanani.
Patikointia 19 km, yö hotellissa 204€
Alkuperäinen ajatus oli postittaa likapyykki Björklidenistä kotiin, että loppumatka menisi ultra-kevyellä rinkalla. Tätä mahdollisuutta ei kuitenkaan ollut – Björklidenissä ei ole postitoimistoa. Googlasin jopa päivätaipaleen varrella olevan Tornehamnsin kylän postitoimistoja, mutta ei sielläkään ollut. Lopulta se kylä osoittautui pelkiksi raunioiksi, eli ei se posti olisi kulkenut vaikka konttori olisikin löytynyt.
Kokonaisuutena patikointi meni hyvin. Sää oli erinomainen, vaikka välillä jopa liiankin lämmin. Vain kahtena viimeisenä päivänä tihkui hieman vettä, mutta varsinaista sadetta ei ollut kertaakaan. Rakkoja ei tullut, mikä yllätti positiivisesti. Ainoat hoidettavat ruhjeet syntyivät Crocseista suota ylittäessä. Kengät kestivät muuten hyvin, mutta toisesta on pohja alkanut irrota kärjestä ja se täytyy käyttää suutarissa.
Yhteensä 173 km, 9 pv.
Björkliden – Stockholm – Helsinki
Reitin vaikein ja tuskaisin osuus. Junamatka Björklidenistä Tukholmaan kesti 17 h. Kirsikkana kakun päällä, iso kivi oli vyörynyt radan päälle Norjan puolella ja Abiskoon mentäisiin bussilla. Tämä ja lähtöpysäkki sentään selvisivät jo edellisenä päivänä.
Itse junamatka oli tuskaa. Ei junan ja istumapaikan takia, vaan samaan suuntaan matkustaneen viisihenkisen perheen. Heidän kolme, vapaan kasvatuksen mukulaa, eivät malttaneet pysyä paikallaan vaan he juoksivat, kiljuivat ja parkuivat illasta aamuun, lukuun ottomatta paria tuntia kun sattuivat nukahtamaan yöllä. Heidän vanhempiaan ei olisi vähempää voinut kiinnostaa vaan he menivät muualle vaunuun omiin oloihinsa. Tervetuloa Ruotsiin!
Aamulla Tukholmassa menin aamiaiselle aseman McDonaldsiin. Se oli virhe. Tuo sama kauhujen perhe tuli viereiseen pöytään. Ja sama meno jatkui. Oli mukava jatkaa kohti kotia.
Vinkkejä Kilpisjärvi – Björkliden -vaellukselle
Hanki DNT -jäsenyys. Saat kaikki yöpymiset puoleen hintaan. Hyvä reitti-/tupakartta: https://norgeskart.no
Hanki DNT -tupa-avain ennakkoon. Et pääse sisälle tupiin tai vessaan ilman avainta, jos joku muu ei ole avannut lukkoja sinua ennen. Tuvat ovat olleet aina lukossa, jos ketään ei ole niihin majoittunut.
Hyttebetaling APP:iin voi syöttää yöpymiset, vaikkei verkkoa olisi. Samalla saa kirjattua protocol -numeron yöpymiselle (=tupakirjan vistor number), jolla maksu kohdistuu oikein. Kun verkkoon taas pääsee, maksut voi laittaa eteenpäin ja kuitata pois luottokortilla.
Jos haluat varman petipaikan, yöpymiset tulee varata ja maksaa etukäteen. Tällöin petipaikka on taattu, kunhan saavut ennen klo 21. Sen jälkeen käyttämättömät varauspaikat vapautuvat kaikkien käyttöön. Omat petivaatteet (patjalle, peitolle ja tyynylle) mukaan.
Vettä on hyvin saataville. Parin tuvan yhteydessä oli eräänlainen lähdekaivo, joka oli rakennettu kosteikkoon. Siitä sai kyllä kirkasta vettä, mutta hieman arvelutti sitä juoda. Washingtonin pariskunta ei suostunut juomaan sitä vettä ollenkaan. Itse suodatin kaiken juomaveden ja ihan hyvältä tuokin maistui.
Ruotsinlaivoille ei saa viedä retkikaasupulloja. Kielto on ehdoton. Puolityhjät pullot tulee luovuttaa pois viimeistään turvatarkastuksen yhteydessä. Huom: puolityhjää pulloa ei saa hävittää laittamalla se sekajätteeseen: se räjähtää kun jäteauto puristaa jätteet kasaan.